Opinto-ohjaus

Opinto-ohjaus

 

Lukion alussa uudet opiskelijat tutustuvat lukio-opintoihin ja Erkko-lukion käytänteisiin. Lukion opiskelumenetelmien avaaminen pyrkii antamaan uusille opiskelijoille valmiudet opintojen menestyksekkäälle aloitukselle. Tarpeen mukaan opinto-ohjaaja tukee yksittäistä opiskelijaa kunkin oman opiskelustrategian löytämisessä ja ohjaa tarvittaessa muiden asiantuntijoiden luokse.

Painotus lukion opinto-ohjauksessa on henkilökohtaisessa ohjaksessa, vaikka ohjaukseen kuuluu myös oppitunteja ja pienryhmäohjausta erityisesti uraohjauksessa. Opinto-ohjaaja on päivittäin tavattavissa toimistossaan, ja opiskelijat voivat asioida hänen luonaan ilman ajanvarausta. Opiskelija voi varata tarvittaessa myös pidemmän keskusteluajan.

Opinto-ohjauksessa perehdytään lukion aikana eri ammatteihin ja arvioidaan työelämän muutostarpeita elinikäisen oppimisen näkökulmasta. OPP2-kurssillla tutustutaan eri ammatteihin ja työelämätaitoihin. Keskeistä on opiskelijan tukeminen löytämään omat vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa. Itseohjautuvuuden tukeminen antaa hyvät valmiudet selviytyä työelämän muutoksissa eri ikävaiheissa.

Urasuunnittelu alkaa eri opiskelijoilla yksilölliseen tahtiin, mutta opinto-ohjaus antaa tukea sen eteenpäin viemiseen osana jo perusopetuksessa alkanutta prosessia. Tekniikan mahdollistamana eri oppilaitosten ja erityisten ammattien esittelyt voidaan toteuttaa myös etäyhteyksillä. Tämä mahdollistaa tutustumisen eri puolilla Suomea ja maailmaa oleviin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.

Osana ohjausta vieraillaan opintoalan messuilla ja tapahtumissa. Myös yritysvierailuja toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

 

Opinto-ohjaaja Ari Korhonen
puh. 040 080 7880
ari.korhonen@orimattila.fi
yhteydenotot myös Wilman kautta

Linkkejä